perjantai 6. maaliskuuta 2015

Surffauksen alkeita

Phuketin monipuoliseen vesiliikuntatarjontaan kuuluu myös surffaus. Surffausta ei ikävä kyllä meressä pysty Phuketissa high seasonin aikaan harrastamaan, sillä aallot ovat sen verran heikot. Kuitenkin asiaan on keksitty ratkaisu; aaltosimulaattori! Kata Beachillä sijaitseva Surf House on paikka, jossa voi surffausta päästä kokeilemaan.



Surffaus, etenkin simulaattorissa, sopii lähes kaiken ikäisille ja kokoisille. Meidän kanssa surffaamassa oli niin lapsia kuin aikuisiakin.

Alkuun ohjaaja kertoo nopeasti miten laudalle astutaan ja sitten eikun vain aallolle. Pystyssä pysytään pitämällä ohjaajan kanssa narusta kiinni. Jos ja KUN kaadut, loppuu vuorosi siihen ja siirrytään takaisin jonoon. Kaatuminen on kivutonta, sillä alusta on ''trampoliinimainen'' ja pehmeä.


Kierros kierrokselta alkoi pystyssä pysyminen tuntua helpommalta, kun jalat alkoivat tottua touhuun. Laudalla piti olla mahdollisimman rentonta ja nojata hieman taaksepäin. Taaksepäin liikkuminen onnistuu siirtämällä painoa reilusti taakse ja eteenpäin pääsee kun nojaan eteenpäin. Sivuille pääsee liikkumaan laittamalla painoa kantapäälle tai varpaille. Kun oli tarpeeksi kauan tasapainoiltu köyden päässä, oli aika päästää irti ja alkaa harjoittelemaan laineilla lautailua ilman tukea - kauaa se tasapaino ei pitänyt, mutta olimme tyytyväisiä siihen lyhyeenkin hetkeen.


Ohjaaja tuli tarvittaessa ohjaamaan myös kädella ja antoi ohjeita. Kuitenkaan montaa minuuttia aallon päällä ei vietetty, vaan jalat lähtivat lopulta alta. Tunnin aikana kävimme 4 tai 5 kertaa aallolla. Aika meni todella nopeaa, mutta tunnin lautailun jälkeen jalat olivat melko hellänä.

Surffaus on ollut to do -listallamme jo pitkaan, ennen Phukettiin tuloa, joten oli mukava päästä kokeilemaan sita turvalliseen ympäristöön. Myöhemmin voi sitten kokeilla meren aalloillakin surffausta, mutta harjoittelemalla simulaattorissa, saa kuvan millaista tuleman pitää. Kaikenkaikkiaan kokemus oli todella hauska ja tekemällä oppi todella nopeasti. Ohjaajat olivat kokeneita ja asiantuntevia. Ohjauskielena toimi englanti.




Surf Housella voi myos nauttia ravintolan herkkuja seka drinkkeja. Mainittakoon, etta olemme syöneet Phuketin parhaan burgerit juuri Surf Housella ;) Kaikki palvelut ovat höysettynä todella hyvällä musiikilla, joka vaihtelee aina vanhoista kasari hiteista uusimpiin tanssibiiseihin. Surf Housen yhteydessa on myos Rip Curlin kauppa, josta voi ostaa surffityyliin sopivaa vaatetusta.

Hintaa surffaukselle on 800THB / tunti, mutta aamuisin on aikaisille linnuille tarjoushintaan 500THB klo 9.30-11.00 välisenä aikana.


Lisää tietoa Surf Housesta: http://www.surfhousephuket.com/en/




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti